24.11.1997

Vantaan käräjäoikeuden tuomio 18.4.1996

Käräjäoikeus katsoi virallisen syyttäjän ja asianomistaja A:n ajamasta syytteestä selvitetyksi, että Vantaalla painetussa "7 Päivää" -lehdessä oli 24.11.1993 ilmestyneessä numerossa julkaistu artikkeli otsikolla "Huijariliikemiehet voitelivat pankinjohtajia. A oli Nauvon juhlien päätähti". Artikkelin yhteydessä oli myös julkaistu suurikokoinen A:n kuva. Lisäksi lehden kannessa oli maininta artikkelista otsikolla "Pankkiherrojen hurjat ilotyttöjuhlat. A päätähtenä." ja samoin A:n kuva.

B oli kirjoittanut mainitun artikkelin ja C vastasi päätoimittajana painokirjoituksen sisällykseen perustuvasta rikoksesta ja myöntämänsä mukaan lisäksi lehden etusivusta ja sen ulkoasusta.

Lehden kannessa artikkelin tekstin taustaväri oli keltainen ja A:n nimen taustaväri musta. Lehden kannessa olevat tekstit oli aseteltu niin, että lukija käsittää niiden selvästi kuuluvan yhteen.

A oli ammatiltaan pankinjohtaja ja Saksan liittotasavallan kunniakonsuli. Artikkelin tekstissä käsiteltiin pankkiasioita. Artikkelin otsikointi henki pyrkimystä saada lukijassa aikaan voimakasta paheksuntaa A:ta kohtaan. Asianosaiset olivat jutussa olleet yhtä mieltä siitä, että kirjoitus oli loukkaava ja että siinä mainittuja juhlia ei ollut järjestetty.

B ja C olivat perustaneet lehdessä julkaistut tiedot yksityisen henkilön kertomaan. He olivat ilmoittaneet pitäneensä kertomusta luotettavana, koska mainittu henkilö oli esiintynyt Yleisradiossa, television A-studiossa ja Mainostelevision ohjelmassa sekä Helsingin Sanomissa. Mainittu henkilö oli ollut lehden tietolähteenä myös aikaisemmin ja hänen antamansa tiedot olivat osoittautuneet oikeiksi. Jutussa todistajana kuultu valokuvaaja oli kertonut, että A:n nimi oli esiintynyt mainitun henkilön puheessa nimenä nimien joukossa eikä A:n läsnäolo juhlissa ollut mitenkään korostunut.

B oli kertonut, että hän oli parina aamupäivänä yrittänyt puhelimitse tavoittaa A:ta tämän kotoa Tampereelta siinä kuitenkaan onnistumatta.

B:llä ja C:llä ei ollut ollut syytä luottaa mainitun henkilön antamiin tietoihin niitä lainkaan tarkistamatta. He olivat kuitenkin kokonaan laiminlyöneet selvittää tietojen todenperäisyyden.

Käräjäoikeus katsoi, että B:llä ja C:llä oli täytynyt olla varma tieto lausumansa perättömyydestä ja loukkaavuudesta.

B ja C olivat tahallaan aiheuttaneet A:lle vahinkoa. Sen vuoksi he olivat velvolliset yhteisvastuullisesti Aller Julkaisut Oy:n kanssa korvaamaan A:lle aiheutuneen vahingon. Vahingonkorvauksen määräksi käräjäoikeus arvioi 75 000 markkaa.

Näillä perusteilla käräjäoikeus katsoi, että B ja C olivat 24.11.1993 Vantaalla, B aikakauslehden toimittajana laatimalla ja C päätoimittajana sallimalla artikkelin julkaisun ja laatimalla lehden etusivun tekstit, vastoin parempaa tietoansa perättömästi sanoneet A:n syypääksi sellaiseen tekoon, joka voi saattaa hänet halveksimisen alaiseksi ja haitata hänen elinkeinoaan ja menestystään.

Tämän vuoksi käräjäoikeus rikoslain 27 luvun 1 §:n 2 momentin nojalla tuomitsi B:n ja C:n kummankin painotuotteen kautta tehdystä herjauksesta B:n 80:een 188 markan määräiseen ja C:n 100:aan 339 markan määräiseen päiväsakkoon ja velvoitti B:n, C:n ja Aller Julkaisut Oy:n suorittamaan A:lle korvaukseksi kärsimyksestä 75 000 markkaa 16 prosentin korkoineen 24.11.1993 lukien. A oikeutettiin rikoslain 27 luvun 7 §:n nojalla vastaajien kustannuksella julkaisemaan Helsingin Sanomissa käräjäoikeuden tuomio syyksi luettuja rikoksia ja tuomiolauselmaa koskevalta osalta.

Helsingin hovioikeuden tuomio 20.11.1996

B, C ja Aller Julkaisut Oy valittivat hovioikeuteen. Hovioikeus lausui perusteluinaan, että C oli käräjäoikeudessa kertonut laatineensa erään toisen henkilön kanssa artikkelin otsikon ja lehden kannen tekstin. Käräjäoikeuden tuomiossa C:n syyksi oli luettu muun ohella lehden etusivun tekstien laatiminen. Hovioikeuden käsityksen mukaan lehden artikkeli ja sen otsikointi lehden sisäsivuilla ja kansilehdellä kuuluvat rikosoikeudellisessa mielessä kiinteästi toisiinsa ja esitetyn syytteen alaisuuteen. Myöskään käräjäoikeuden tuomion perusteluissa kuvatuilla seikoilla ja vivahteilla, jotka osaltaan muodostavat lukijalle kokonaiskuvaa artikkelista ja sen otsikoinnista, ei ollut rikottu tuomion asianmukaista sidonnaisuutta syytteeseen.

Koska C:lle ei ollut vaadittu rangaistusta kansilehden tekstin laatimisesta, käräjäoikeuden tätä koskeva lausunto poistettiin. C:n viaksi kuitenkin jäi, että hän oli päätoimittajana julkaissut sanotut tekstit.

Käräjäoikeudessa kuultu todistaja oli kertonut, että B:n haastatellessa henkilöä, jonka kertomukseen artikkelin on ilmoitettu perustuvan, A:n nimi oli tullut kertomuksessa esille nimenä nimien joukossa. Haastateltu henkilö oli B:n ja C:n ilmoituksen mukaan aikaisemmin käsitellyt televisio-ohjelmissa ja lehtiartikkelissa samaa aihepiiriä koskevia asioita. B ja C olivat pitäneet kertomusta luotettavana ja uskoneet B:n kuuleman kertomuksen todenperäisyyteen. B ja C, jotka olivat ilmoittaneet yritetyn tarkistaa tietojen todenperäisyys, eivät olleet kuitenkaan saaneet tietojen varmistusta muista lähteistä ja he olivat kiireeseen vedoten kertoneet lehdessä käräjäoikeuden tuomiossa mainitut A:ta loukkaavat seikat, jotka olivat myös B:n ja C:n myöntämän mukaan myöhemmin osoittautuneet perättömiksi. Näin ollen B ja C olivat syyllistyneet tahalliseen painotuotteen kautta tapahtuneeseen herjaukseen, jota ei ollut tehty vastoin parempaa tietoa.

Huomioon ottaen A:han kohdistuneen loukkauksen törkeys oli pidettävä uskottavana, että hänelle oli aiheutunut henkistä kärsimystä. Siitä tuomitun vahingonkorvauksen määrä oli kohtuullinen.

Koska B oli ollut oikeudessa asianmukaisesti edustettuna, kun vaatimus tuomion julkaisemisesta oli käräjäoikeudessa esitetty, eikä vaatimus edellyttänyt B:n henkilökohtaista kuulemista ja kun B:n asiamies oli myös vastannut vaatimukseen, oikeudenkäyntimenettelyssä ei ollut tapahtunut virhettä. A:lla oli oikeus rikoslain 27 luvun 7 §:n nojalla saada asian tuomio julkaistuksi tuomiolauselmalta ilmenevällä tavalla.

Näillä perusteilla hovioikeus muuttaen käräjäoikeuden tuomiota tuomitsi B:n ja C:n kummankin rikoslain 27 luvun 2 §:n 2 momentin nojalla painotuotteen kautta, ei vastoin parempaa tietoa tehdystä herjauksesta, B:n 60:een ja C:n 80:een, B:n 188 ja C:n 339 markan määräiseen päiväsakkoon.

A:lla oli oikeus saada asiassa annettu tuomio syyksi luettujen rikosten perusteluja ja tuomiolauselmia koskevilta osilta julkaistuksi B:n, C:n ja Aller Julkaisut Oy:n kustannuksella Helsingin Sanomien sisäsivuilla samalla tavoin ladottuna kuin Julkisen sanan neuvoston päätökset julkaistaan.

Perustelut

Vantaalla painetun "7 Päivää" nimisen aikakauslehden, joka ilmestyi Helsingissä 24.11.1993 ja muualla Suomessa 25.11.1993, numerossa 47/93 on julkaistu lehtiartikkeli otsikolla "Huijariliikemiehet voitelivat pankinjohtajia. A oli Nauvon juhlien päätähti". Artikkelin yhteydessä on myös julkaistu suurikokoinen A:n kuva. Lisäksi lehden kannessa on maininta artikkelista otsikolla "Pankkiherrojen hurjat ilotyttöjuhlat. A päätähtenä." ja samoin A:n kuva. Artikkeli, jossa A:n nimi mainitaan kahteen otteeseen ja artikkelin otsikointi yhdessä henkivät pyrkimystä saada lukijassa aikaan voimakasta halveksuntaa A:ta kohtaan. A on ammatiltaan pankinjohtaja.

Toimittaja B on kirjoittanut mainitun artikkelin. C vastaa päätoimittajana painokirjoituksen sisällykseen perustuvasta rikoksesta.

B ja C ovat käräjäoikeuden tuomiossa kerrotulla tavalla perustaneet julkaistut tiedot yksityisen henkilön kertomaan ja ovat pitäneet kertomusta luotettavana ja uskoneet kuulemansa kertomuksen todenperäisyyteen, koska mainittu henkilö on B:n ja C:n ilmoituksen mukaan aikaisemmin käsitellyt samaa aihepiiriä koskevia asioita radio- ja televisio-ohjelmissa sekä suurimmassa valtakunnallisessa päivälehdessä ja koska "7 Päivää" aikakauslehti on käyttänyt tietolähteenään mainittua henkilöä myös aikaisemmin ja hänen antamansa tiedot ovat osoittautuneet oikeiksi. B:n ja C:n on kuitenkin täytynyt käsittää, että lehdessä julkaistavat A:ta koskevat seikat, mikäli ne osoittautuvat perättömiksi, loukkaavat A:n kunniaa ja aiheuttavat hänelle kärsimystä ja vahinkoa. Niinpä B:llä ja C:llä on ollut perusteltu aihe selvittää tietojen todenperäisyys ennen artikkelin julkaisemista lehdessä. He ovat laiminlyöneet tietojen varmistuksen, vaikkakin ovat ilmoittaneet yritetyn tarkistaa tietojen todenperäisyyttä. Näin ollen B ja C ovat syyllistyneet tahalliseen painotuotteen kautta tapahtuneeseen herjaukseen, jota ei ollut tehty vastoin parempaa tietoa.

Aikakauslehdessä kerrotut käräjäoikeuden tuomiossa mainitut A:ta loukkaavat seikat, jotka ovat myös B:n ja C:n myöntämän mukaan myöhemmin osoittautuneet perättömiksi, ovat omiaan olleet saattamaan A:n halveksimisen alaiseksi. Tällä törkeällä loukkauksella B ja C ovat aiheuttaneet A:lle henkistä kärsimystä. Siitä tuomittu vahingonkorvauksen määrä 75 000 markkaa ei Korkeimman oikeuden arvion mukaan ole liiallinen.

Rikoslain 27 luvun 7 §:n mukaan voidaan ainoastaan kunnianloukkauksesta rangaistukseen tuomittu velvoittaa korvaamaan asianomistajalle kulut tuomion painattamisesta paikkakunnan sanomalehteen. Hovioikeuden ei niin ollen olisi tullut velvoittaa Aller Julkaisut Oy:tä yhteisvastuullisesti B:n ja C:n kanssa osallistumaan tuomion julkaisemisesta hovioikeuden tuomiossa kerrotuin tavoin aiheutuvien kustannusten korvaamiseen eikä nimetä sanomalehteä, jossa A:lla on oikeus saada tuomio julkaistuksi.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

A:lla on oikeus rikoslain 27 luvun 7 §:n nojalla saada asiassa annettu tuomio syyksi luettujen rikosten perusteluja ja tuomiolauselmaa koskevilta osilta julkaistuksi valitsemassaan paikkakunnan sanomalehdessä. Tästä aiheutuvista kustannuksista vastaavat B ja C yhteisvastuullisesti A:lle. Aller Julkaisut Oy vapautetaan velvollisuudesta osallistua tuomion julkaisemisesta aiheutuviin kustannusten korvaamiseen.